Historia

Kalaliike S. Wallin on Suomen toiseksi vanhin kalaliike. Liikkeen perusti alun perin Linköpingiläinen Sofia Jönsson-Wallin.

Hän perusti liikkeen Turun Kauppatorille. Kauppatorilta Liike siirtyi Turun Kauppahalliin heti sen valmistuttua 15.11.1896.

Sofian jälkeen työtä jatkoi sisarenpoika Elis Noak Manelius. Ukko-Noakiksi kutsuttu mies oli syntynyt vuonna 1889.

Ukko-Noak kasvatti yritystä ja varsinkin sen tukkupuolen toimintoja. Samalla tuotevalikoimaa laajennettiin myös kalapuolen ohi. Valikoimaan ilmestyivät kalatuotteiden ohelle myös riistatuotteet. Listalta löytyi kyyhkyä, sinisorsaa, hirveä ym., joita on yhä edelleen tarjolla.

Noak Maneliuksen jälkeen yrityksen ohjaksiin astui Sakari Manelius joka oli Noakin veljenpoika. Sakari oli hankkinut kannuksensa jo nuorena poikana toimiessaan yrityksessä juoksupoikana. Sotavuodet Sakari vietti rintamalla, mutta välittömästi sodan jälkeen hän osti liikkeen sedältään. Kommandiittiyhtiöksi yritys muotoutui 1985, tällöin johtoon astui Sakarin poika Seppo Manelius. Osakeyhtiöksi yritys muuttui 2004.

Kalaliike Wallin